Lokakuussa maistelimme ja rouskutimme rusinoita ja pipareita ja mietimme millaisia muistoja ne herättävät. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ... nauru raikui ja juttu toisensa jälkeen synnytti uusia muistoja ja tarinoita. Tällaisia tarinoita niistä syntyi Rivikuukan päiväkerholaisilta:
Anjan tarinaa
Meillä syötiin lauantaina ja sunnuntaina usein riisipuuroa ja rusinasoppaa. Erään kerran äiti rupesi keittämään puuroa ja soppaa, mutta ihmetteli kun rusinat olivat kaapista hävinneet. Isä ja äiti kyselivät, että mihin ne rusinat ovat joutuneet. Siihen isä tokaisi, ettei niitä ainakaan tyttö ole syönyt. Minä kun en syönyt rusinoita.
Jouluna eräänä - kun ei lapsena saanut karamellejä - otettiin joulukuusesta koristekaramellejä. Ne olivat kauniissa paperissa ja kyljessä oli enkelinkuva. Avattiin niitä, mutta ihme kyllä, siellä oli vain pieni vanerin palanen. Se oli meille kersoille suuri pettymys.
Asuttiin kunnan Kolulla. Jouluisin keräännyttiin kaikki työntekijän Kolun kallionmäelle, sinne mielisairaalaan. Kokoonnuttiin maatilan jouluaattoa viettämään. Joulupukki oli kaikille yhteinen ja se oli aina se sama. Tunnistin sen minun isäkseni.
Yksi muisto lipeästä. Kolulla oli tuhkahuone mäen syrjässä. Ovi oli alapuolella, mutta huoneen päällä oli luukku, josta pudotettiin sinne tuhkaa. Olin lapsena hyvin utelias ja joka paikkaan piti kurkkia, ja sitten erään kerran kurkistelin siitä luukusta sinne huoneeseen. Ja ihme kumma, tuhkakeon päällä näkyi tulitikkurasia. Minun piti se välttämättä saada. Kurkottelin ja hups. Minä putosin luukusta sinne tuhkahuoneeseen. Kun kömmin sieltä pois, minun piti mennä naisten luokse, että ne pesivät minut. Naiset olivatkin sopivasti tekemässä suopaa.
Rusinasoppaa
Rusinakiisseliä sai aina jouluna ja juhlapyhinä, paitsi sota-aikaan. Rusinasoppa kuului riisipuuroon. Se oli herkkua. Rusinat olivat silloin isompia kuin nykyään, ja niissä oli siemeniä sisällä. Vehnästäkään ei tehty joka viikko, jouluksi ja juhlapyhiksi tehtiin. Jouluksi leivottiin tonttupullia. Rusinoista laitettiin silmät ja napit, ja kun pullat nousi niin rusinoita piti käydä painamassa alaspäin. Jokaiselle oli yksi tonttupulla.
Meillä äiti leipoi viikottain pullaa. Pullat tehtiin omista jauhoista ja paistettiin isossa leivinuunissa. Kyllä koulusta juostiin äkkiä kotia, kun tiedettiin, että saa tuoretta pullaa. Äiti laittoi pullaan rusinoita, jos niitä oli. Äiti sanoi aina pullan onnistuessa: "Sellainen se tullee, kun on tekijäkin." Jos pullat eivät jostain syystä onnistuneet sanoi äiti: "Sellaista se tulee, kun on aineet."
Joulun valmistelua ja odotusta
Kun eläimiä teurastettiin, teki äiti niiden rasvoista kynttilöitä. Olin koulun piirustustunnilla huono piirtämään, mutta minun vieressä istunut Esko oli hyvä piirtämään. Esko piirsi minulle piirustuksia piirustustunnilla. Niinpä vein joulun edellä Eskolle äidin tekemiä kynttilöitä kiitoksiksi. Äidin tekemät kynttilät oli myös omassa joulukuusessa.
Teurasaikana tehtiin suopaa siansuolista. Äidin kanssa keitettiin niitä saunapadassa. Ensin suolet puhdistettiin ja sitten keitettiin lipeäkiven kanssa. Lapsena ihmeteltiin, että miten semmoinen seos voi saippuaksi kovettua. Se oli kyllä kovan työn takana, se saippuanteko. Ja sillä saippualla pestiin ihan kaikki. Hiuksetkin.
Joulupukki kävi joka joulu. Oltiin hiljaa ja odotettiin pukkia. Sota-aikana ei karkkia saanut. Kerran sain väkevän Vikarol-karkkiaskin, ja voi kun ne oli hyviä. Kerran ihmettelin miten joulupukilla oli ihan samanlainen piippu kuin siskon miehellä.
Yhtenä jouluna sain itse tehdyn puisen nukenkehdon. Isä oli tehnyt sen. Minulla oli jo mollamaija, jonka äiti tai siskot olivat tehneet. Kun olin melkein viisi vuotias, siskoni sai vauvan, ja minun piti piilottaa kaikki leluni, ettei vauva olisi niitä vienyt.
Joka jouluksi kasvatettiin joulusika. Sitä oikein kilpailtiin, että kenen siassa oli paksuin rasvakerros. Oli sellainen sanontakin, että "Jos ei joulusian läski ole vähintään puukon levyinen, niin se ei ole joulusika."
Ennen sotaa ei ollut radiota. Se oli vaatimatonta aikaa. Kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin itsetehdyillä kynttilöillä ja kauniilla karamelleilla. Karamelleissä oli kauniita enkeleitä. Sanomalehden reunasta leikattiin valkoista nauhaa ja solmitiin se lenkiksi. Lenkit sidottiin toisiinsa ja saatiin kuuseen komea nauha. Oljista tehtiin tähtiä ja ne ripustettiin kuuseen. Pullaukkoja ja pipareita saattoi kanssa olla kuusessa. Eikä niissä karamelleissa mitään makua ollut, mutta ne paperit ja kuviot oli kauniita. Ja paperit laitettiin talteen. Niillä koristeltiin kuusi seuraavanakin vuonna. Jouluruuat oli laatikkoruokia, kinkkua ei aina ollut ja lipeäkala tehtiin itse.
Joka viikonloppu leivottiin Sortavalassa karjalanpiirakoita. Sanottiin, että "Ei sitä lauantaita tule, jos ei ole karjalanpiirakoita." Jouluksi tehtiin herraspiirakat. Taikinaan laitettiin vehnäjauhoja ja kuoret kaulittiin oikein ohuiksi. Valmiit piirakat voideltiin kirnuvoilla.
Jouluaatto
Joulupukin parran pellavia säilytettiin vintillä. Ne oli tärkeät. Ne otettiin jo heti syksyllä talteen. Ja partaa kammattiin jo paljon ennen aattoa. Pukin parran tekeminen oli tarkkaa puuhaa. Joskus parta tehtiin naavasta tai pumpulista. Parralla peloteltiin lapsia. Ennen tenavana mentiin piiloonkin, jos aikuiset vain vilautti naamaria. Ja siitä parrasta puhuttiin kauan.
Kerran naapurin pojat teki kepposen. Niillä oli pukin naamari, ja ne peloitteli sillä muita. Pieni tyttö seisoi tuvanpenkillä, kun pojat kurkisti naamarin kanssa ovesta. Tyttö kulki penkillä edes takas ja lauloi peloissaan "älkää pelkää, älkää pelkää", kun ei reppana enempää laulusta osannut. Ja pojat juos karkuun innoissaan onnistuneesta kepposesta.
Kerran meillä kävi niin, kun yksi meidän pojista oli jo niin iso, että pääsi pukin hommaan. Se tuli sisälle ja sillä oli meidän lahjat säkissä. Mutta se oli erehtynyt laittamaan omat töppöset jalkaan. Se kun oli aiemmin suksen porkalla vahingossa sohassut töppösiään, niin että niihin tuli reikä ja se reikä oli pitänyt paikata. Me lapset tunnistettiin heti, ettei se mikään oikea pukki olekaan vaan veli, koska sillä oli veljen töppösetkin. Ihmeteltiin kauheasti, että miksei oikea pukki meille tullutkaan. Se oli meille lapsille iso pettymys.
Lahjoja ei tullut paljon. Niitä oli jokaiselle yleensä yksi tai korkeintaan kaksi. Lahjoina oli sukkia ja lapasia, ja joskus oli sukset tai kelkka. Oli tärkeää, että kaikille tuli edes yksi lahja. Joskus saattoi olla lahjaksi omena, mutta se oli harvinaista.
Jouluna ei saanut lähteä kylille. Se oli pyhä ja pyhitettiin ihan kotona ololle. Joulukirkkoon lähettiin aikaisin aamulla, sillä kirkko alkoi jo kello kuusi. Joulukirkkoon ajettiin kilpaa hevosilla. Puuppolastakin ajettiin kilpaa Taulumäen kirkkoon saakka. Erityisesti paluumatkalla kilpailtiin ihan tosissaan, että kenen hevonen juoksee nopeimmin. Kerran menin 16-vuotiaan nuoren emännän kanssa. Ja kyllä tulomatkalla pelotti kyydissä. Oikein tunsin, kun kilpaileva hevonen huohotti niskassa. Sen emännän hevonen kun oli jo vanha eikä enää jaksanut juosta, ja muut kiiruhti sen edelle. Ne oli ihan mahottomia ne paluureissut.
Piparkakkusia
Meillä oli jouluna kanelimuroleipiä, joita äiti oli leiponut. Pipareita ei ollut, kun ei saatu siirappia. Kanelimuroleivät oli rapeita, koska niitä säilytettiin lasipurkissa. Toisinaan käytiin vähän omin lupine purkilla, mutta en muista että äiti olisi koskaan ollut vihainen. Kyllä ne oli hyviä.
Vanhin veli oli töissä tykkitehtaalla Vihtavuoressa. Se toi aina jouluna äidille tuliaiseksi pipareita. Vain silloin sai meillä maistella piparkakkuja. Itse me kyllä valmistettiin siirappia. Sitä keitettiin karjokeittiön padassa sokerijuurikkaista. Perunajauhotkin tehtiin itse, perunaa raastamalla.
Juhlapäivinä leivottiin. Ja jouluna koristeltiin kuusi. Lasten kanssa tehtiin piparkakkutaloja. Pannulla sulatettiin puuhellan äärellä sokeria ja liimattiin talon osat toisiinsa kiinni. Koko ajan sai lapsia varotella, etteivät polta itseään hellassa tai kuumalla sokerilla. Kun minä olin lapsi niin silloin ei tehty pipartaloja.
Jos oli aineita niin tehtiin piparkakkuja ja pullaa, mutta aina ei ollut. Sota-aikaan kaikki oli kortilla. Ihmiset kävivät toistensa taloissa jauhoja pyytämässä. Piti viedä pimeitä pusseja myllyyn ja sikaakin kasvatettiin piilossa. Meillä maalla oli paremmin kuin kaupungissa. Kun itte tehtiin ja viljeltiin. Pimeästä sai sitten ostaa vähän kalliimmalla. Kaupunkilaiset tuli usein maataloihin hamstraamaan, ja maksoivat ihan hyvän hinnan.
Sortavalassa tehtiin joskus piparkakkuja myös ruisjauhoista. Minun häissänikin vuonna 1945 oli sellaisia tarjolla. Meillä oli karjalassa tapana, että kun uutta vauvaa mentiin ensimmäistä kertaa katsomaan niin vietiin tuliaisiksi rotinoita. Rotinoihin kuului aina iso pullarinki ja vormukakku. Moni vei täytekakunkin. Miehet puolestaan viettivät varpajaisia. Kun naiset juttelivat keskenään ja ihastelivat vauvaa, niin miehet sano, että "Mennääs me miehet kattomaan sitä hevosta." Hevostallissa oli pullo piilossa hevosen soimessa.
Martta-yhdistykset, pikku-Lotat ja isot Lotat piti isoissa taloissa kursseja, joissa neuvottiin kuinka uusia ruokia tehdään. Silloin ennen pidettiin aina kaikenlaisia seuroja.
Lipeäkalan valmistusta
Lipeäkalaa tehtiin aina jouluksi. Kuivattu kapakala ostettiin kaupasta ja alettiin valmistaa sitä lipeäkalaksi. Koivunklapeja poltettiin hellassa tai leivinuunissa. Tuhkat kerättiin sitten talteen ja laitettiin ne harson sisään. Tuhkaharso sitten asetettiin astiaan, aadettiin sinne kiehuvaa vettä ja lopuksi vielä kala laitettiin astiaan myös. Monta päivää sitä kalaa pidettiin siinä vedessä. Sitten vaihdettiin vesi kylmään veteen, jotta lipeä lähtisi pois. Kylmä vesi vaihdettiin moneen kertaan.
Viikon verran siinä meni. Sen jälkeen kala laitettiin astiassa lumihankeen säilöön. Sieltä se otettiin vasta jouluksi. Äiti teki maitokastikkeen kalalle. Mausteiksi laitettiin suolaa ja pippuria, ja ne siitä terävän teki. Se oli hyvää. Lapset söi sitä mielellään. Kaupasta ei saa samanlaista.
Koulun joulujuhla
Olin ennen koulun keittiössä töissä. Joulun alla leivoin pyöreitä pullia joulujuhlaan. Pakkasin ne edellisenä iltana paperipussiin. Joulujuhlassa jokainen oppilas sai oman pulla pussin. Olin keittiöllä töissä 29 vuotta, joten muutama pulla on tullut pyöritettyä.
Koulun joulujuhlaan tultiin hevosella. Joulujuhlassa oli oppilailla ohjelmaa. Me laulettiin ja näyteltiin sekä leikittiin tonttuleikkejä, ja opettaja piti puheen. Jo syksyllä aikaisin alettiin harjoitella ohjelmaa. Vanhemmat seurasivat juhlaa katsomosta. Joulujuhlan lopussa joulupukki vieraili ja kortteja jaettiin kauheasti. Jokainen halusi lähettää kortteja toisilleen. Ne kortit olivat tärkeitä. Ne laskettiin ja sitten kilpailtiin kuka sai niitä eniten. Kortit olivat pieniä ja kaupasta ostettuja. Ne olivat pahvimaisia, ei niin siistejä kuin nykyään. Jokainen lapsi sai myös pienen paperipussin, jossa oli pulla ja pipari. Joskus piparin tilalla oli paperipäällysteinen karamelli, Fazerin sekalainen. Ja se oli herkkua.
Pyhäkoulussa
Muistan lapsuudesta Tyttö-päivät, joita pidetiin kerran vuodessa Taulumäen kirkossa. Kirkossa oltiin yötä ja nukuttiin kirkon penkeillä. Se oli ihan vuoden kohokohta, kun niille pääsi. Sai olla kotoa pois ja olla muiden tyttöjen kanssa. Siellä veisattiin virsiä ja kuunneltiin puheita. Olavi Tukiainen oli pappina.
Pyhäkoulussa oltiin aina sunnuntaisin. Niitä pidetiin taloissa. Pitkän pöydän ympärillä istuttiin ja kuunneltiin. Pyhäkoulusta sai vihon ja kauniita kuvia, joita siihen liimattiin. Kylästä kylään sai kulkea. Se oli jännää, kun sai nähdä toisten koteja. Yks pyhä ei talossa ollutkaan pyhäkoulun pitäjää. Siskon kanssa taloon mentiin, ja kuultiin, että pitäjätyttö olikin lähtenyt kaupunkiin. Navetasta tuli nainen, jonka puhetta me ei ymmärretty. Sitten se veti meidät tupaan ja käski vain odottamaan. Siskon kanssa ei uskallettu lähteä mihinkään ja odoteltiin kauan aikaa. Kun viimein se pyhäkoulun pitäjä tuli, se sanoi että pyhäkoulu on nyt peruttu. Se oli pettymys, sitten myö osattiin ovesta pihalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti